Kabbölen Gomorra

Maailma ja ajankuva

Tällä sivulla

  • Suomi ja maailma
  • Mikä on toisin
  • Yhteiskunta ja politiikka
  • Helsingin Yliopisto 1910-luvulla
  • Ajankohtaista ja mistä Suomi puhui
  • Kabbölen alueen historia

Suomi ja maailma vuonna 1914

Suomen suuriruhtinaskunta on osa Nikolai II:sen Venäjää. Ennen keisarikunnan autonominen, edistyksellinen osa, nyt armottomien venäläistämistoimien kohteena. Eletään sortovuosia, ja Moskova on antanut ymmärtää, että suuriruhtinaskunnan kielellinen, kulttuurinen ja uskonnollinen erityislaatuisuus ovat pikemminkin uhka venäläishallinnolle kuin rikkautta.

Suomessa yksi ajan polttavista kysymyksistä on orastavan itsenäisyysliikkeen lisäksi kielikysymys – kiista fennomaanien ja svekomaanien välillä. Vuonna 1914 Suomeen on kuitenkin päässyt jo muodostumaan vanhan suomenruotsalaisen sivistyneistön lisäksi myös Suomea äidinkielenään puhuva kulttuurinen, kirjallinen ja taloudellinen eliitti. Myös tiedettä voi tehdä suomenkielellä, vaikka ainakin laajempaa yleisöä tavoittelevat tutkijat kirjoittavatkin ehkä ruotsiksi – tai mikä parempaa, saksaksi.

Euroopassa on eletty ennen näkemättömän pitkää rauhan aikaa, ja ainakin Keski-Euroopassa rajat ovat lähinnä muodollisuus – ihmiset, ideat, ja kaupankäynti liikkuvat enemmän tai vähemmän vapaasti maasta toiseen. Höyrylaivat ja nopeat junat ovat kutistaneet mannerten välisiä matkoja, ja tuovat eksoottisia tavaroita kaukomailta. Toisaalta viestit kulkevat kaapeleita pitkin merten alla salamannopeasti, mahdollistaen pitkän matkan kaukoviestinnän. Eletään vahvaa globalisaation aikaa, ja esimerkiksi Britannian ja Ranskan imperiumit ovat suurimmillaan.

Kesästä 1914 on tulossa pitkä ja lämmin, viimeinen lempeä henkäys ennen elokuussa häämöttävää mullistusta. Poliittinen tilanne maailmalla on kuitenkin jännitteinen, vaikka suurvaltojen ja akseli- ja ympärysvaltojen kilpavarustelu ei kovin vahvasti suuriruhtinaskunnassa näy (suomalaiset eivät ole olleet asevelvollisia vuoden 1901 jälkeen). Suomeenkin on kulkeutunut huhuja saksalaisista vakoojista, ja Keisarin inhottu salainen poliisi, kansankielisesti “ohrana”, on liikkeellä.

Mikä on toisin

Pyrimme pelaamaan pitkälti aikakauden hengessä sekä käytettävissä olevien kaivausvälineiden/tekniikoiden, vallalla olleiden tieteellisten teorioiden että sosiaalisen ja yhteiskunnallisen kontekstin osalta.

Muutamia poikkeuksia:

  • 1914-luvun yhteiskunnassa sukupuoliroolit ovat vahvasti eriytyneet ja epätasa-arvoiset. Tähän nähden pelissä on paljon tieteellisesti koulutettuja ja menestyneitä naishahmoja.
  • Yhteiskunta on muutenkin vahvasti epätasa-arvoinen, ja säätyläisten ja tilattoman väestön välinen kuilu on valtava. Pelissä on kuitenkin olennaista, että kaikki pelaajat voivat osallistua samoihin keskusteluihin ja askareisiin yhteiskuntaluokasta riippumatta.
  • Kielikysymykset olivat hyvin keskeisiä 1914-luvun Suomessa. Tätä ei juurikaan pelata, ja pelikielenä kaikkien hahmojen osalta on suomi . Muita kieliä voi toki käyttää esim. tehokeinona

Yhteiskunta

Säätyläisiä ja torppareita

Suomessa yleinen ja yhtäläinen äänioikeus astui voimaan vuonna 1906, mutta yhteiskunta ei ole ratkaisevasti muuttunut – Suomi on vielä pitkälti agraarinen, esi-teollistunut, epätasa-arvoinen sääty-yhteiskunta, jossa on suuria eroja kaupunkien ja maaseudun, rikkaiden ja köyhien, maata omistavien ja torpparien välillä. Vuonna 1910 vain alle 15% suomalaisista asui kaupungeissa, ja loput maaseudulla. Siinä missä kaupunkeihin on syntynyt pieni keskiluokka, maaseudulla (hieman seudusta riippuen) suuri osa väestöstä ei omista sitä maata, jota he viljelevät.

He työskentelevät muiden tiloilla piikoina, renkeinä tai kausityöläisinä, tai sitten viljelevät vuokramaata torppareina. Torpparisopimukset olivat järjestään epäreiluja; varsinaisen, yleensä tavaroina maksettavan vuokran lisäksi torpparin piti tehdä tietty määrä päiviä töitä maanomistajan omilla mailla joka vuosi. Torpparien tilat olivat pieniä, ja tuottivat hädin tuskin tarpeeksi omiin tarpeisiin. Jos torppari sairastui tai ei muuten voinut täyttää velvoitteitaan, oli maanomistajalla täydet oikeudet passittaa hänet perheineen mieron tielle. Ansiotyöhön kykenemättömien ja vaivaisten asema oli vielä surkeampi kuin torppareidein – heitä odotti vaivaistalojen kova kuri, pakkotyö, ja nälkäpalkka.

Torpparikysymys on viime vuosina kärjistynyt, ja torpparit ovat järjestäytyneet vuonna 1910 perustetussa maanvuokraajien liitossa. Ympäri maata on pidetty marsseja, lakkoja ja mielenosoituksia, ja torpparit ovat alkaneet vaatimaan oikeuksiaan maanomistajilta. Asiaan on herätty laajemminkin, ja torpparikysymys on herättänyt tunteita myös sivistyneistön keskuudessa. Vuoden 1909 maanvuokra-asetuksella on pyritty hieman parantaa torpparien asemaa, mutta tämä on vuorostaan tuonut maanomistajat barrikadeille.

Kansansivistys ja sosialismi

Vuoden 1914 Suomessa noin puolet kansasta on luku- ja kirjoitustaitoisia, tosin melkein jokainen aikuinen osaa jonkin verran lukea tai kirjoittaa. Suomalaiset ovat verrattain lukutaitoista kansaa ottaen huomioon kuinka köyhä maa muuten on, mikä on pitkälti vuosikymmenten määrätietoisen kansanvalistustyön tulosta. Oppi hankitaan joko kansakouluissa, tai sitten seurakuntien ylläpitämissä kiertokouluissa, joilla on suuri merkitys etenkin maaseudulla – kansakoululaitoksen suuri läpimurto odottaa vielä hetkeään. Hyvin harva jatkaa opintoja kansakoulun/kiertokoulun jälkeen, ja lukioon saati yliopiston penkeille pääty vain murto-osa ikäluokasta.

Sivistyneistö on sinänsä suurimmaksi osaksi porvarillista sekä aatteiltaan että taustaltaan – koti, uskonto ja isänmaa – mutta myös työväellä on omat aatteensa. Sekä suomalainen vasemmistolainen älymystö että tavalliset työläiset ovat ottaneet omakseen sosialismin ja kommunismin eri muodoissaan, mistä porvarit ovat tietenkin erittäin huolissaan. Tätä kehitystä on myös osaltaan edesauttanut se, että Suomi on pitkään ollut verrattain liberaali Venäjän keisarikunnan periferia, jossa keisarillinen valta – ja valvonta – ei ole ollut kovin vahvaa. Lukuisat Venäläiset toisinajattelijat, anarkistit ja kommunistit ovat oleskelleet tai piileskelleet Suomessa, ja levittäneet aatteitaan suurruhtinaskunnassa. Sosialististen aatteiden vaikutusvalta näkyi kaikista selvimmin eduskuntavaaleissa, joissa sekä vuonna 1907 että vuonna 1913 sosiaalidemokraatit nousivat yllättäen ylivoimaisesti suurimmaksi puolueeksi uuteen eduskuntaan. Sosialismi ei ole Suomessa ainoastaan (pienen) tehdastyöläisten joukon aate, vaan myös maaseudun osattomat ovat ottaneet sen omakseen.

Yleislakko ja taistelu autonomiasta

Nikolai II:sen hallintokausi ei ole ollut Suomelle suopea. Niin sanottu helmikuun manifesti tuli järkytyksenä, kun vuonna 1899 Suomen valtiopäivien siihen asti laaja valta säätää suurruhtinaskunnan omat lait vietiin pois, ja eduskunnasta tuli pelkkä neuvoa antava elin. Sitä seurasi vuoden 1900 kielilaki, jossa säädettiin ruotsin- ja suomenkielen korvaamisesta venäjällä hallintokielenä. Pian sen jälkeen suurruhtinaskunnan oma sotaväki sulautettiin Venäjän asevoimiin, mikä laajojen kutsunnoista kieltäytymisten seurauksena johti koko asevelvollisuuden lakkauttamiseen. Tämä liikehdintä kulminoitui autoritäärisen Kenraalikuvernööri Nikolai Bobrikovin murhaan vuonna 1904 kansallismielisen Eugen Schaumanin toimesta. Tätä seurasi hävitty sota Japania vastaan vuonna 1905, ja sen jälkeen yleislakko joka syöksi joka keisarikunnan kolkan Suomea myöten epäjärjestykseen. Yleislakon jälkeen Suomen itsehallinto vahvistui hetkellisesti, ja lainsäädäntövalta palautettiin uudelle eduskunnalle, jonka keisari kuitenkin lakkautti vuonna 1908. Koko 1910 luku on ollut kiristyvää sortotoimien ja russifikaation aikaa. Vuonna 1910 suomalaisen senaatin toiminta lakkautettiin sellaisenaan, ja eduskunnalta poistettiin taas lainsäädäntövalta. Vuonna 1912 astui voimaan niin sanottu yhdenvertaisuuslaki, jonka nojalla kaikkiin suomalaisen virkakoneiston tehtäviin (senaatti mukaan lukien) voitiin nimittää Venäjän kansalaisia.

Suomessa sekä ensimmäisenä (ennen vuotta 1905) ja toisena Venäjän sortokautena russifikaatio ja hallinnollinen yhtenäistäminen ovat herättäneet laajaa vastarintaa, koska näiden toimien katsotaan loukkaavan suurruhtinaskunnan autonomiaa. Ns. perustuslailliset uskovat rauhanomaiseen, passiiviseen vastarintaan. Suomalaisten tulee olla noudattamatta Venäjän säätämiä, “laittomia” lakeja ja asetuksia, mutta aseelliseen vastarintaan ei tulisi ryhtyä. Heistä erottuvat ns. aktivistit, jotka pitävät myös aseellista vastarintaa hyväksyttävänä autonomian puolustamiseksi; radikaaleimmat tavoittelevat jopa itsenäistymistä omaksi valtioksi, vaikka moni ei uskokaan Suomen olevan valmis siihen. Suomi on ollut 1900 luvun alussa pomminheittelijöiden, sala-ampujien, ja kaikenlaisten lainsuojattomien luvattu maa, ja etenkin ennen yleislakkoa ja sen aikana sekä porvariston että työväenliikkeen parissa järjestäydyttiin aseelliseen vastarintaan venäläisiä vasten, ja muutenkin turvaamaan “omien” omaisuutta ja henkeä yhteiskunnan kuohuessa.

Tämän puhtaasti suomalaisen kapinoinnin lisäksi Suomen suurruhtinaskunta on koti myös kirjavalle joukolle Venäläisia kapinallisia ja toisinajattelijoita, jotka muun muassa silloin tällöin tekevät pommi-iskuja tai attentaatteja venäläisiä virkamiehiä kohtaan. Tunnetuin esimerkki tästä on vuoden 1906 Viaporin kapina, jossa venäläinen varuskunta yritti bolsevikkiagitaattoreiden johtamana tehdä vallankaappauksen. Samassa yhteydessä myös suomalainen työläisten järjestyskaarti taisteli suojeluskaartia vastaan Hakaniemen mellakassa eräänlaisena esisoittona itsenäisyyden jälkeiselle veljessodalle. Viaporin kapinan ja Hakaniemen mellakan jälkeen aseelliset yhteenotot ovat vähentyneet, ja mm. työläisten järjestyskaarti on lakkautettu.

Politiikka vuonna 1914

Eduskunnan rooli on melko mitätön sortokauden Suomessa; sen valta on lähinnä nimellistä, ja sitä entisestään heikentää se, että Venäjän keisari voi hajottaa eduskunnan kun sen toiminta ei häntä miellytä. Viimeinen “suomalainen” senaatti lopetti toimintansa vuonna 1909, kun suurin osa sen jäsenistä erosi protestina sortotoimille. Nykyinen senaatin talousosastao, ns. “amiraalisenaatti” tai “sapelisenaatti” koostuu pitkälti täysin venäläistyneistä, tsaarin armeijassa palvelleista upseereista sekä vuoden 1912 yhdenvertaisuuslain säätämisen jälkeen syntyperäisistä venäläisistä virkamiehistä. Useimmat suomalaiset katsovat, että tämä senaatti on laittomasti nimitetty.

Vuoden 1913 eduskuntavaaleissa oli melko laimea aktiivisuus (51,1% kansasta äänesti). Sosiaalidemokraateista tuli ylivoimaisesti suurin puolue, laajentaen kannatustaan entisestään – SDP oli myös vuonna 1907 selkeästi suurin puolue.

  • Sosiaalidemokraattinen puolue (perustettu 1863; sosialistinen, tässä vaiheessa suhteellisen maltillinen): 90 paikkaa
  • Suomalainen puolue (perustettu 1863; konservatiivinen, suomenmielinen; suomalaisen puolueen riveissä oli myös niitä, jotka olivat “myöntyväisiä”, eli valmiina tekemään myönnytyksiä Venäjän yleisesti laittomiksi pidetyille päätöksille ja laeille): 38 paikkaa
  • Nuorsuomalainen puolue (perustettu 1878; liberaali, suht. kosmopoliittinen; nuorsuomalaiset erosivat suomalaisesta puolueesta ennen kaikkea sen takia, että he kategorisesti vastustivat ns. “myöntyvyysmiehiä”): 29 paikkaa
  • Ruotsalainen kansanpuolue (perustettu 1906; ruotsalaisten aseman puolustaminen, perustuslaillinen): 25 paikkaa
  • Maalaisliitto (perustettu 1907; maaseudun asia, perustuslaillinen): 18 paikkaa

Helsingin Yliopisto 1910-luvulla

Vuodesta 1852 Keisarillisen Aleksanterin Yliopisto on vaatinut ylioppilastutkintoa. Tähän tutkintoon saivat osallistua kymnaasien eli lukioiden opiskelijat. Vuoden 1872 koulujärjestyksessä näistä kouluista tuli yhtenäisiä kahdeksanvuotisia lyseoita, jotka olivat valtion poikakouluja. Yleisnimeksi lyseoille, tyttölyseoille ja yhteiskouluille muodostui oppikoulu.

Oppikoulu oli lähinnä varakkaille ja oli usein yksityinen. Maaseudulla kouluverkosto oli harva ja mm. opiskelukirjat tuli itse ostaa. Valtion oppikouluissa maksut olivat halvemmat, mutta oppikoulu oli silti taloudellinen uhraus vähävaraisille. Oli kuitenkin myös vapaaoppilaspaikkoja, joita myönettiin hyvin koulussa menestyneille lapsille. Oppikoulua edelsi maksuton kansakoulu, jonka käymiseen jokaisella oli oikeus, mutta oppivelvollisuutta ei ollut.

Helsingin Yliopisto eli Suomen Keisarillinen Aleksanterin Yliopisto siirrettiin Helsinkiin Turusta vuoden 1827 palon jälkeen. Siirrosta uuteen pääkaupunkiin oli keskusteltu jo aiemminkin, mutta palon antama insentiivi tuhoutuneiden kokoelmien ja yliopistorakennuksien myötä auttoi perustelemaan lopullista päätöstä sekä investointeja. Yliopisto laajentui 1800-luvun aikana merkittävästi niin professorien, opiskelijoiden kuin rakennusten määrien suhteen vakiinnuttaen yliopiston voimakkaan läsnäolon Helsingin keskustassa.

PELIJOHDON HUOMIO: Suomessa ei in-game hetkellä ole muita yliopistoja, joten jos hahmot puhuvat pelissä pelkästään “yliopistosta” on ilmeistä, että kyseessä on Suomen Keisarillinen Aleksanterin Yliopisto (Helsingin Yliopisto).

Sivistysyliopiston perinteisiin nojaava laitos koki vuosisadan kuohuissa paljon muutoksia muuttuvan Suomen ja eurooppalaisten vaikutteiden myötä. Yleissivistävyyden sijaan ylioppilaiden opintojen painotus suuntautui kohti eriyttävämpää rajatumpaan aihepiiriin perehtymiseen. Filosofinen tiedekunta saavutti aseman “ylempänä” eikä pelkästään toisiin tiedekuntiin edellyttävänä valmistavana osana. Naisopiskelijoille myönnettiin vapaa opiskeluoikeus vuonna 1901 ja yliopisto oli enenevissä määrin kohti vuosisadan vaihdetta poliittisen aktivismin ja fennomanian keskeinen hautomo. 1880-luvulla oli siirrytty kaksikieliseen virkakielijärjestelmään ja vaikka yliopistossa opiskelleiden tuli osata täysin palvella kansan suomenkielistä enemmistöä sekä hallita Suomen ruotsinkielinen kulttuurinen traditio vielä 1910-luvulla monet johtavat fennomaanitkin puhuivat ja kirjoittivat edelleen mielummin ruotsia kuin suomea.

PELINJOHDON HUOMIO: Pelissä ei tulla simuloimaan eri kieliä pelimekaniikkojen puolesta, vaan kanssakäyminen tapahtuu pääasiallisesti off-game suomeksi. Jos osaa ja haluaa mausteeksi puhua ruotsiksi silloin tällöin, niin on hyvä varmistaa etukäteen vastapelaajilta, että he pystyvät osallistumaan, mikäli heidän hahmonsakin osaisivat ruotsia.

1800-luvun aikana myös ylioppilaiden sosiaalinen rakenne muuttui kohti heterogenisempää koostumusta ja säätyläistaustaisten valtaosuus väistyi vuosi vuodelta 1900-luvulle tultaessa. Osakuntien välillä vallitsee yhä eroja niiden opiskelijajäsenten taustojen suhteen. Esimerkkinä tästä voidaan mainita Hämäläisen osakunnan voimakas Tampereleisten työläistaustaisten opiskelijoiden määrä, joka näkyy etenkin sosialististen aatteiden voimakas edustus osakunnan sisällä muuhun yliopiston osakuntiin nähden.

Vuosisadan vaihdetta lähestyessä suomalaisuuden erityisiä maantieteellisiä ja historiallisia piirteitä ja eroavaisuuksia naapurivaltoihin tuotiin enenevissä määrin esille myös kansainvälisillä näyttämöillä Yliopiston toimesta osallistumalla mm. Maailmannäyttelyihin suomalaisten kansojen sukujen etnografisia näyttelykokonaisuuksilla sekäö julkaisemalla Suomen erillisyyttä korostavilla suurteoksilla. Ylipäänsä suomalaisuuden edistäminen ulkomailla oli pitkälti Yliopiston opettajien ja suomalaisten taiteilijoiden harteilla.

1900-luvun alun poliittinen kuohunta oli myös Yliopistossa merkittävää ja sen sekoittuminen etenkin laitoksen aatteeliseen kansainvalistusoimintaan oli kuin nuorallakävelyä, jossa toisella puolella oli maan sotilaallisesta turvallisuudesta vastaava kenraalikuvernööri ja hänen alaisuudessaa poliisilaitos ja toisaalla yliopistoviranomaiset, jotka selittivät kaiken viattomaksi ja traditionaaliseen suomalaiseen kulttuuriin kuuluvaksi. Aktivismi Yliopistossa kärjistyi etenkin asevelvollisuuskymykseen, jota vastaan osoitettiin mieltä Helsingissä aktiivisesti. Helmikuun manifestin myötä kasvanut ja kenraalikuvernöörin murhan myötä eskaloitunut poliittinen aktiivisuus konkretisoitui yhä näkyvämmin yliopiston nuorison keskuudessa ja ylioppilaat omaksuivat velvollisuuden lähteä opettamaan kansaa vaatimaan äänioikeutta. Ylioppilaat osallistuivat myös vuoden 1905 yleislakkoon yliooppilaskokouksen yksimielisen päätöksen tuella.

Uusi ylioppilastalo valmistui vuonna 1910 erääseen sen ajan suurimmista ja komeimmista rakennuksista erään Varsinaissuomalisen osakunnan naisylioppilaan aloitteesta, mikä osittain heijasti ylioppilaselämän uudenlaisia kodikkuuden ja viihtyvyyden aspekteja: viihtyisästi sisustettuja klubihuoneistoja ja niissä vietetty sivistynyt seuraelämä ja kulttuuriharrastukset olivat tulleet poliittisen ja aatteellisen ja toisaalta miehisen ja alkoholin sävyttämän toverielämän rinnalle.

Mistä Suomi puhui alkuvuodesta 1914

  • Suomen Kansallisooppera aloitti toimintansa 1911.
  • Titanic upposi 1912 ja sen mukana 1.500 ihmistä.
  • Myös Suomalainen Kirjakauppa perustettiin 1912.
  • 1912 Stockmann sai Fordin edustuksen Helsinkiin ja Fordeja on myyty noin satakunta ympäri Suomea.
  • Suomen suuriruhtinaskunta sai osallistua erillisluvalla kesäolympialaisiin 1912 erillään Venäjän joukkueesta.
    • Olympialaisiin osallistuttiin 164 urheilijan voimin, jotka marssivat Venäjän lipun jälkeen ilman omaa lippua.
    • Mitaleita kerättiin 10 urheilulajissa yhteensä 26 ja Hannes Kolehmainen juoksi Suomen maailmankartalle.

Ajankohtaista Suomessa ja maailmalla vuonna 1914

  • 1. tammikuuta – Pietari-Tampa ilmayhteys avataan. Kyseessä on ensimmäinen, säännöllisesti toimiva kaupallinen lentoyhtiö, joka operoi lentokoneita (matkanjärjestäjät olivat jo tätä ennen tarjonneet ilmalaivamatkoja)
  • 5. tammikuuta – Ford Motor Company otti käyttöön kahdeksantuntisen työpäivän ja 5 dollarin vähimmäispäiväpalkan. (Normaalisti työtä tehtiin 6 päivää viikossa, noin 12-16h päiviä.)
  • 6. helmikuuta – Bondetåget: Ruotsissa 32 000 talonpoikaa osoitti mieltään Tukholmassa Karl Staaffin liberaalin hallituksen puolustuspolitiikkaa vastaan. Mielenosoitus oli konservatiivien vastalause sille, että hallitus oli hillinyt puolustusmenojen kasvua. Kuningas Kustaa V asettui Tukholman kuninkaanlinnan pihalla pitämässä puheessa mielenosoittajien puolelle, mikä aiheutti hallituskriisin Ruotsissa. Staaffin hallitus erosi, ja sen tilalle nimitettiin Hjalmar Hammarskjöldin johtama konservatiivien hallitus. Kuninkaan puheen, jossa vaadittiin puolustusmenojen kasvattamista, oli kirjoittanut tutkimusmatkailija ja kirjailija Sven Hedin. Ruotsin talonpoikien mielenosoitus oli myöhemmin yhtenä esikuvana Suomen talonpoikaismarssille kesällä 1930.
  • 12. helmikuuta – Ivan Goremykinistä tulee Venäjän pääministeri. Goremykin on 75-vuotias arkkikonservatiivi, joka on huonoissa väleissä sekä Duuman että hallituksen ministerien kanssa
  • 17. helmikuuta – hallituskriisi Ruotsissa; Karl Staaf joutuu eroamaan, ja hänen sijastaan pääministeriksi nousee Hjalmar Hammarskjöld
  • 26. helmikuuta – HMS Britannic, RMS Titanicin (1912 RIP) sisaralus lasketaan vesille
  • 19. maaliskuuta – Venäjällä kuohuu; Duuma ja hallituksen ministeriöt taistelevat vallasta. Konservatiivinen venäläislehti Kievlyanin luonnehtii herkkää poliittista ja sosiaalista tilannetta: “Elämme tulivuoren päällä.”
  • 20. maaliskuuta – Suomen ensimmäinen yksikamarinen eduskunta pyysi keisari Nikolai II:ta saattamaan voimaan vuonna 1907 säädetyn alkoholin kieltolain. Nikolai II ei vahvistanut lakia.(Kieltolaki saatiin vasta vuonna 1919.)
  • 21. huhtikuuta – USA miehittää Verazcruzin kaupungin. Miehitys on osa USA:n sekaantumista käynnissä olevaan, vuonna 1910 alkaneeseen Meksikon vallankumoukseen
  • 1. toukokuuta – 1914 maailmannäyttely Lyonissa Etelä-Ranskassa.
  • 6. toukokuuta – UK:n parlamentin ylähuone (House of Lords) torjuu naisten äänioikeuden äänin 140-60

Julkisesti tiedossa oleva alueen historia

Keskiaikainen luostari

Pernajan alueella on ollut keskiajalla asutusta ainakin 1200 luvulta asti, ja Pernaja olikin tuohon aikaan alueen merkittävin kylä – seudun nykyinen napa Loviisa perustettiin vasta 1700-luvulla. Jo keskiajalla Pernaja on ollut tunnettu tiilentekijöistään, ja ehkä juuri tämä houkutteli alueelle 1300-luvulla dominikaanisia uskonveljiä. Tiedetään, että Kabbölessa toimi uskonpuhdistukseen asti munkkiluostari. Luostari ja sen asukit katosivat 1500-luvulla oletettavasti luostarilaitoksen lakkauttamisen yhteydessä, tosin luostarista, sen noususta ja tuhosta ei löydy käytännössä mitään jälkiä historiallisista asiakirjoista, kronikoista tai historiikeista.

Paikallisten tarinoiden mukaan alueella on tosin ollut asutusta jo kauan ennen munkkeja, ja pelloilta löytyy silloin tällöin erikoisia esineitä, kuten kivisiä kirveenteriä, ja kvartsista tai piistä tehtyjä nuolenkärkiä. Huhujen mukaan Kabbölen alueella on myös munkkien jättämä aarre; vanhan vuosisadan puolella eräs paikallinen maanviljelijä päätyi jopa valtakunnallisiin lehtiin, kun hän väitti löytäneensä erikoisen kultaisen patsaan ruopatessaan Lökuddin kartanon rajalla olevaa ojaa.

Kartano ja tiiliruukki

Ruotsalainen Cederskjöldin aatelissuku sai kruunulta Lökuddin tilan maat 1500-luvulla, ja Lökuddiin rakennettiin kartano ainakin osittain vanhan luostarin perustusten päälle. Jo 1600-luvun vaihteessa alueella toimi hyvin tuottoisa tiiliruukki, ja sittemmin tiilitehdas aivan viime vuosiin saakka. Lökuddin tila on ollut Cederskjöldeille pikemminkin taloudellinen investointi ja -hanke kuin kotipaikka, ja kartano on toiminut enemmän “kesämökkinä” kuin kotipaikkana suvun vesoille; suurin osa Cederskjöldeistä on asunut ja asuu yhä Ruotsissa.

Vaikka vuosien varrella (esi)historiallisia löytöjä pulpahti esiin silloin tällöin, mitään systemaattista inventaariota tai kaivauksia ei ole alueella järjestetty, tosin kartanolla on jonkinlainen kotiseutumuseo, johon on kerätty kiinnostavimpia esineitä ja muita alueen historiaan liittyviä asiakirjoja ja kuriositeettejä. Jonkinlainen kansatieteellinen tutkimus tosin tehtiin alueella 1800-luvun lopussa, mutta se liittyi pikemminkin suulliseen perimätietoon ja tarinoihin kuin alueen esineistöön.

Viime vuodet

Vielä 1900-luvun alussa Pernaja yleisesti ja Kabböle erityisesti elivät kukoistuskautta, joka toi alueelle pienen virolaisen yhteisön, jotka muuttivat sinne työn perässä. Tämä kuitenkin päättyi siihen, kun tiilitehdas lopetti toimintansa muutama vuosi sitten, ja nyt alueen rappio ja taantuminen näyttävät vääjäämättömiltä. Kabbölestä ei mene hyvää tietä Loviisaan tai muuallekaan, tosin vesitse pääsee hyvin liikkumaan lähikaupunkiin – tai jopa Helsinkiin asti. Alueen virolaiset (ja rehellisesti sanoen muukin väki) ovat erityisen tunnettua salaviinan poltosta ja pirtun salakuljettamisesta, eivätkä paikalliset vaikuta mitenkään erityisen avoimilta ulkopaikkakuntalaisia kohtaan. Alueen merkittävin ja näkyvin paikallinen toimija on Vanhan Jaakon Raittiusyhdistys, joka samalla muodostaa jonkinlaisen sosiaalisen kerhon paikallisille isännille ja muille silmäätekeville. Lökuddin kartanon maille puuhaillaan hotellikeskusta, mihin myös arkeologiset kaivaukset liittyvät. Hotellinrakennushanke on herättänyt vastustusta, ja siihen liittyvästä kaavamuutoksesta on muun muassa tuloksetta valitettu maankäyttöviranomaisille.